Onhan minun elämässäni paljon hyvääkin. Asioita joista olla onnellinen. Niitä pitäisi ajatella enemmän, mutta toki tässä myrskyn silmässä tulee mietittyä ja pohdittua vain syntyjä syviä.
Parhaita asioita ovat nuo 2 pipipäätä. Totaalisen outoa, järjetöntä ja hillitöntä lasta. Jotka ovat ainakin tähän mennessä sopeutuneet käsittämättömän hyvin tähän kahden asunnon systeemiin. Mutta sitä toki onkin vasta vajaa 2kk takana, niin ei tästä voi ihan loppuelämän vaikutuksia vielä arvioida. Minulla on työpaikka. Isohko valoisa asunto, jota saisin sisustaa mieleni mukaan. Isä ja sisko. Paras ystävä. Sekä virtuaalinen (ja välillä ihan fyysinen) naisporukka joka tupsahti keväällä elämääni liki tyhjästä. Olen suhteellisen terve, muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta. Fyysisesti toimintakykyinen. Minulla on jonkinlainen taito käsitellä ja analysoida tunteitani, niin etteivät ne pääse ahdistukseksi asti.
Ja ennenkaikkea - minulla on kyky etsiä apua, jos sitä tarvitsen. En pelkää sanoa, että nyt en enää pärjää yksin vaikka aikamoinen selviytyjä olenkin. Tämä tosin koskee vain mielen asioita - arkipäivässä taas en apua pyydä asioiden hoitamiseen. Siinä lienee suuri opettelemisen paikka minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti